Muistot talteen, kun vielä muistat (Hitit! Maaliskuu)

Meikäläiseltä kysellään usein vanhoja hittilistoja, kun jonkun DJ:n pitäisi valmistautua soittamaan teemabileissä, joissa musiikin pitää olla tiettyä vuosikertaa. Myös vuosijuhlia viettävät radiot kaipaavat vanhoja listoja siitä mitä siihen aikaan todella soitettiin.

Mihin kaikki vanhat listat ovat sitten hävinneet? No, nehän ovat menneet bittien taivaaseen. Vanhentuvan tietotekniikan mukana katoaa koko ajan tärkeää materiaalia, jota ei hoksata tallentaa uusille formaateille. Kenelläkään ei taida olla enää lerppuasemaa tai ulkoista Zip-massamuistia. Korppuasema sentään löytyy, mutta löytyykö ohjelmia, jotka avaavat vanhoja tiedostomuotoja.

Paikallisradiotoiminta alkoi pahassa saumassa, kun maailma siirtyi digitekniikkaan. Radiot panostivat kalliisiin välimallin laitteisiin, DAT-nauhureihin ja kalliisiin tietokoneisiin, jotka ohjelmistoineen piti uusia parin vuoden välein. Raudan ja softan tekijöiden salaliitto sai osaltaan radioiden talouden ruvelle, josta ei ole oikein toivuttu koskaan. Jokaisella on kotona ja työpaikalla roppakaupalla vanhentunutta tekniikkaa ja ainekset alan museoon.

Vanha radiojengimme kokoontui syksyllä ja oli aikomus kuunnella muutama vanha ohjelma DAT-nauhoilta. Kolmesta nauhurista yksikään ei toiminut hapettumisen takia. Toivottavasti löytyy joku huoltaja, jotta saadaan nuo historialliset äänitteet siirrettyä uudempaan formaattiin.

Muistojen tallettamiseen kannattaa havahtua välittömästi. Okei, jokainen näpsii digikuvia ja kirjoittaa viestejä eri formaateilla, mutta moniko tajuaa tallettaa niitä. Jo tällä hetkellä monien henkilöhistorioissa on jopa vuosikymmenen aukkoja, kun juuri mitään ei ole tallessa.

Joku sanoo, että hän elää tätä päivää ja suunnittelee tulevaisuutta, eikä murehdi ja muistele menneitä. Toisaalta taas, jos ei tunne historiaa, ei voi ennustaa tulevaisuuttakaan.

Kun aloin järjestää vanhoja diskolistoja, huomasin kahden vuoden aukon, josta ei löytynyt listan listaa, eikä yhtään Hitit!-lehden edeltäjääkään. Otaksuin, että siihen aikaan elettiin hektisintä radioaikaa, jolloin oli muutakin tekemistä kuin arkistointi. Lopulta ne listat löytyivät, eri paikasta kuin piti.

Mitä kannattaa tallettaa?

Sanomattakin on selvää, että todellinen musiikkialan ihminen ei myy levykokoelmaansa. Sehän on kuin myisi palan omaa henkilöhistoriaansa. Sitä paitsi, vinyyli on takuuvarma tallennusalusta, eivätkä CD:n bitit ole hävinneet 25 vuodessa mihinkään.

Tärkeät paperilehdet kannattaa mapittaa. Hitit!-lehti edeltäjineen on allekirjoittaneelle tärkeä aikakauden kronikka. Kun avaa vaikka 10 vuoden takaisen lehden ja katsoo listat sekä levyarvostelut, muistaa heti missä silloin mentiin. Sama juttu listajulisteiden kanssa, talteen vaan.

Valokuvien arkistointiin keksittiin muutama vuosi sitten fotokirjat, joita voi sommitella netin kautta. Onhan vanhoissa paperikuvissa skannaamista, mutta lopputulos palkitsee.

Kalenterit ja muistikirjat ovat arkistohelmiä. Jos olet merkannut ylös esimerkiksi soittokeikat ja muut työjutut, ei tarvitse selata monta aukeamaa, kun muistat mitä kaikkea tuohon aikaan liittyi.

Syvempi filosofinen kysymys on "mitä meistä jää jäljelle", kun aika täyttyy. Joku minua viisaampi on sanonut, että ihminen ei ole kuollut niin kauan kuin yksikin hänet muistaa. Juice sanoi joskus, että ei Petteri Salminen ole kuollut sillä kuulin hänen soittavan tänään radiossa. Tänä talvena muistellaan syystäkin talvisotaa, joka oli kansallinen tragedia ja uskomaton ponnistus. Taipaleenjoella kaatunut isoisäni muistetaan suvun tarinoissa sukupolvesta toiseen. Ja tämäkin kirjoitetaan suomeksi.

Sain pari vuotta sitten eräältä sukulaismieheltä yhdeksän Kodak Carousel-diakasettia, jotka hän oli saanut aikanaan amerikansedältään. Lopulta keksimme, miten nuo 50 - 70-luvuilta olevat USA:ssa ja Suomessa kuvatut sadat diat saatiin siirrettyä digimuotoon. Nyt DVD:ltä voi katsoa suhtkoht loogista, värikylläistä diashowta, jota höystää aikakauden musiikki.

Projekti oli työläs, mutta palkitseva. Tutustuin sen myötä vuonna 1900 syntyneeseen äitini amerikansetään ja hänen vaimoonsa, jotka tapasin vain kerran pikkupoikana. DVD:t jaettiin tutuille sukulaisille ja Frank-sedän muisto siirtyi pari sukupolvea eteenpäin.

Diskolistojen kyselijöille kerrottakoon, että kyllä se listakirja vielä joskus ilmestyy. Ainoa este on "nälän aiheuttamat pakkoliikkeet" eli ansiotyö, joka vie kaiken ajan. Sama ajan puute varjostaa myös suomalaisen diskohistorian kirjoittamista; haastatteluja on tehty ja materiaalia kertynyt, mutta inhorealistina tiedän, ettei aihe kiinnosta kovin suurta yleisöä. Sekin menee siis harrastustoiminnan piikkiin. Radioiden Kuukauden Levyn valinnan alkamisesta tuli juuri 20 vuotta. Mikä mainio kirjan aihe: 20 vuotta suomalaista radiomusiikkia!

Muisteleminen ja muistojen kirjaaminen myös paperimuotoon kannattaa aina. Sitten kun ei enää muista, asian voi tarkistaa papereista. Muisteleminen kannattaa aloittaa heti nyt, kun vielä muistaa. Pelkkään tietokoneen muistiin ei kannata luottaa.

PENA